Teamsissä on uusi ominaisuus: nyt on mahdollista luoda yksityisiä kanavia, joissa on rajoitetut käyttöoikeudet. Yksityinen kanava eroaa perinteisestä kanavasta niin, että sinne pääsevät ainoastaan ne käyttäjät, jotka ovat yksityisellä kanavalla omistajan tai jäsenen roolissa. Yksityiseen Teams-kanavaan on mahdollista lisätä ketä…
Teams organisaation sisäisiin koulutuksiin
Teams soveltuu erinomaisesti organisaation sisäisten koulutusten järjestämiseen. Teamsissa voi mm. pitää verkkokoulutuksen, muokata tai jakaa tiedostoja, keskustella ja kysellä, jäsentää sisältöjä, suunnitella tulevaa sekä tallentaa kaiken myöhempää käyttöä varten. Teamsin kautta on mahdollista: Teamsin verkkokoulutustiimit oman tarpeen mukaan Jokaisella organisaatiolla…
Siirsimme ja käänsimme Elron-sivuston uudelle alustalle
Olimme avuksi Elron oy:n verkkosivuston siirtämisessä uuteen julkaisujärjestelmään osaksi kansainvälistä kokonaisuutta. Palvelumme Elronille olivat: Vanhat sisällöt uuteen järjestykseen ja järjestelmään Projektin alussa Elronilla oli olemassa sivusto. Uuden yhteistyösopimuksen myötä myös Elronin www-sivut haluttiin siirtää uudelle alustalle osaksi kansainvälistä sivustokokonaisuutta, jossa…
Rakensimme eNordic-sivut
Toteutimme eNordic-yrityksen sivut konseptisuunnitelman pohjalta WordPress-alustalle. Palvelumme olivat Yrityksellä oli alustava suunnitelma sivuston sisällöistä. Me lähdimme miettimään näille sisältöblokeille modernia toteutusta, jossa otettaisiin huomioon kolme eri kieliversiota, responsiivisuus sekä laajennettavuus sisältömäärän myöhemmin karttuessa. Neljästä Powerpoint-diasta yhdeksi one page -ratkaisuksi eNordicin…
Olimme avuksi blogin rakentamisessa
Saimme ilon olla mukana suunnittelemassa ja rakentamassa Punospirjo-blogia. Punospirjo-blogi perustuu Punos-sidos-silmukka -blogiin, jota Pirjo päivitti aktiivisesti viiden vuoden ajan. Pari vuotta sitten tuli aika pitää tuumaustauko, ja nyt heinäkuussa Punospirjo-blogi lähtee käyntiin uudella tavoitteella, uudella suunnitelmalla, uudella ilmeellä, uudella alustalla…
Viisi vinkkiä tehokkaaseen Teams-keskusteluun
Tiimi voi viestiä tehokkaasti Teams-palvelussa oman tiiminsä keskustelutoiminnolla eli Conversation-ominaisuudella. Keskustelu onnistuu tiimin jäsenten välillä ajasta ja paikasta riippumatta, kun noudatat – ja muutkin noudattavat – näitä vinkkejä: Näitä vinkkejä noudattamalla Teams-keskustelun hyödyt ovat ilmeiset: Teamsissa pystyy viestimään ajasta ja…
Teams korvaa Skypen – tutustu ilmaisversioon
Yrittäjä, käytätkö Skype for Business -ohjelmaa? Suosittelen, että alat viimeistään nyt tutustua Teamsiin, sillä Microsoft on ilmoittanut korvaavansa Skype for Busineksen Teams-palvelulla! Teamsin voi ottaa ilmaiseksi yrityksen käyttöön, ja se on on erittäin helppoa. Itse otin Teamsin juuri äsken omalle…
Miten löydän Teamsista tarvitsemani tiedon?
Kun Microsoft Teams -palvelu otetaan käyttöön organisaatiossa ja sen suosio kasvaa, myös tiimien määrä voi nousta nopeasti – jopa liian nopeasti. Miten tiedon paljouden pystyy hallitsemaan? Miten voi opetella käyttämään Teamsiä niin, että palvelee omia tarpeita mahdollisimman hyvin? Hyödynnä navigaatio…
Tallennanko dokumentin OneDriveen vai Teamsiin?
Vaihtoehtoja Office-tiedostojen tallennukseen Office 365 -palvelussa on useita. Seuraavassa on vertailtu OneDrive for Business -palvelun ja Teams-palvelun käyttöskenaarioita: Milloin tallennat dokumentin OneDriveen: Et aio jakaa dokumenttia. Oletuksena kaikki OneDrive for Business -palveluun tallennetut dokumentit ovat henkilökohtaisia. Se on hyvä paikka…
O365 tarjoaa dokumenteille paljon tallennuspaikkoja
Erilaisten dokumenttien luominen, muokkaaminen ja yhdessä työstäminen on iso osa jokapäiväistä työtä. Tekstejä, esityksiä, taulukoita, kommentointia, korjaamista, uudelleenkirjoitusta, versiointia… Tuttua kaikille tietotyön tekijöille! Vaihtoehtoja dokumenttien tallennuspaikoiksi on paljon: OneDrive for Business Teams SharePoint-työtila Intranet Verkkoasema jne. Jos organisaatiossa ei ole…