Saavutettavuus ei ole joko tai vaan sekä että

Saavutettavuus ei ole “joko tai” vaan “sekä että” ja kaikkea siltä väliltä, todisti professori Gottfried Zimmermann korkeakoulujen digitaalisen saavutettavuuden seminaarissa. Zimmermannin kumoamat teesit olivat:

Ihmisellä joko on rajoitteita tai ei ole rajoitteita.
Rajoitteet voivat liittyä esim. näköön, kuuloon, puhumiseen, motoriikkaan tai ymmärtämiseen. Rajoitteet voivat johtua ihmisen ominaisuuksista, mutta myös erilaisista ympäristöistä (tilanne, jossa ei voi pitää laitteen ääniä päällä tai jossa näytön kirkkaus ei riitä). Rajoitteet voivat myös olla väliaikaisia (käsi kipsissä, silmälasit kateissa tai takana huonosti nukuttu yö).

Rajoitteet ovat synnynnäisiä tai niitä ei tule.
Jotkut voivat onnettomuuden tai sairauden vuoksi menettää osan aiemmista kyvyistään – mutta kaikki me ikäännymme. Jos parikymppisten joukossa pari prosenttia tarvitsee avustavia teknologiota jostakin selvitäkseen, niin yli 70-vuotiaiden porukassa vain pieni osa ei tarvitse mitään apuvälineitä mihinkään.

On olemassa erikseen avustavat teknologiat ja valtavirta.
Puhelin, tasoskanneri ja segway ovat esimerkkejä nykyajan normilaitteista, mutta ne ovat kaikki kehittyneet avustavan teknogian ajatuksesta. Puhelin oli tarkoitettu vahvistamaan ääntä, skanneri muutti kuvaa tekstiksi ja segwayn ensimmäinen versio oli nouseva pyörätuoli.

Verkkopalvelu voi olla saavutettava tai se voi olla moderni.
Muinaiset kotisivut, jotka rakentuivat pääosin jäsennellyille tekstielementeille ovat esimerkki yksinkertaisesta suunnittelusta. Kolmen vuosikymmenen taakse ei kuitenkaan tarvitse palata, sillä modernit ja visuaaliset verkkopalvelut ovat oikein rakennettuina yhtä saavutettavia.

Saavutettavuus on kaikenkattavaa tai sitä ei ole ollenkaan.
Saavutettavuuteen liittyy valtavasti vaatimuksia. Vaikka kaikki kriteerit eivät täyttyisikään täydellisesti, on lopputulos silti “saavutettava” verrattuna siihen, että mitään ei olisi otettu huomioon. Kyse on priorisoinnista ja 20/80-säännöstä.

Ihminen on joko saavutettavuusasiantuntija tai ei ole.
Saavutettavuus on kompleksinen asia ja vaatii laajaa kirjoa osaamista. Kukaan ei pysty hallitsemaan kaikkea, varsinkin kun maali liikkuu jatkuvasti. Tässäkin on syytä muistaa asioiden tärkeysjärjestys, tehdä valintoja ja olla tyytyväinen siihen, että osaa jotain ja ennen kaikkea tekee jotain.

Saavutettavuus on lakisääteinen vaatimus, ei yhdenvertaisuuskysymys.
Jos organisaatio lähtee vain pakosta ja vain täyttämään lain kirjainta, se menettää mahdollisuuksia tavoittaa ihmisiä, joita varten se on olemassa. Liiketoiminnallisen näkökulman lisäksi taustalla on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaate: toiminnan ja tarjonnan suunnitteleminen ja toteuttaminen kaikille on oikein.

Normaaliopetuksessa ei ole tilaa eikä tarvetta saavutettavuusasioille, vaan kyseessä on erillinen poikkeustoteutus.
Saavutettavuuden ymmärrys ja osaaminen kehittyvät, kun saavutettavuusnäkökulmat integroidaan normiopetukseen eikä niitä käsitellä erillisinä, yksittäisinä erikoiskursseina. Tällä vaikutetaan koulutuksen kädenjälkeen: ymmärryksen lisääntymiseen ja muutoksen vauhtiin.

Saavutettavuuden edistäminen on Zimmermannin mukaan yksinkertaista: Todetaan nykytilanne. Määritellään tavoitteet. Keksitään käytännön ratkaisuja. Edetään askel kerrallaan.

Teksti on alunperin julkaistu Hämeen ammattikorkeakoulun sivustolla.